Viime kesänä löysin kotini vintiltä Artjärveltä teini-ikäisenä saamani Joka tytön runokirjan (Tammi, 2006, Suvi Ahola ja Satu Koskimies). Tämä kirja tarkastelee naisten kokemuksia ja itsensä ilmaisua eri aikakausina, kuljettaen lukijaa läpi elämänkaaren: lapsuuden viattomuudesta – "Kuin lettinauha karkaa tuuleen" – vanhuuden seesteisiin hetkiin – "Tyttärilleen he suovat kukkimisen ilon". Tästä heräsi ajatus ihka ensimmäisen albumini kirjoittamiseen; voisin varovasti sanoa, että kyseessä on konseptialbumi. Se ei kuitenkaan rajoitu mainitsemani kirjan runoihin, vaan ammentaa laajemmin suomalaisesta naiskirjallisuudesta, kansanrunoudesta ja visuaalisesta taiteesta. Albumin tavoitteena on tutkia naiseuden moniulotteisuutta eri näkökulmista – naisen suhdetta itseensä, yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin eri aikakausina – ja tuoda nämä tarinat kuulijoiden ulottuville sävellysten kautta. Haluan myös käsitellä suomalaisen kulttuurihistorian teemoja, kuten Kalevalan ja Kantelettaren tarjoamaa naiskuvaa.
Kaikkea tähän teemaan liittyvää näkemääni, kuulemaani ja lukemaani olen alkanut kirjoittaa viime kuukausien aikana ylös. Siitä ajatusvirran kummallisesta ja välillä uuvuttavastakin sekamelskasta olen kokoamassa muutamia selkeämpiä ajatuksia teidän luettavaksenne. Miksi? Siksi, että haluan teidät mukaan tälle matkalle – oli teitä sitten kolme tai viisitoista. Tekstini ovat suunnattu kaikille. En missään nimessä halua rajata lukijoita mihinkään tiettyyn ryhmään. En ole koskaan kirjoittanut mitään vihassa – en syrji, syytä tai säti, korkeintaan itseäni silloin tällöin. Teksteissäni käsittelen välillä henkilökohtaisiakin asioita. Älkää siis peljätkö, ja olkaa lempeitä. Sitä pyydän.
Suomalaisen tavan mukaisesti lisättäköön vielä, etten ole täällä esittämässä suurta ajattelijaa. Tämä on vain yksi ilmaisun muoto – tapa jäsentää ajatuksiani ja kirjoittaa itseäni näkyväksi, ja kenties muita. Sitä kautta syntyvät kappaleet – jos syntyvät. Ne tulevat, jos ovat tullakseen.
Sinun,
Konu Likka